Kehitysmaiden tukeminen ja auttaminen on äärimmäisen tärkeää, onhan niiden ahdinkotila osittain juurikin meidän eurooppalaisten syytä ja hyödymmehän me monesti juurikin kehitysmaista tulevista tuotteista, jotka on raavittu kokoon kehitysmaiden asukkaiden selkänahasta, minkä lisäksi ahdingossa elävien ihmisten auttaminen on toki äärimmäisen tärkeää jo eettisestä ja inhimillisestäkin näkökulmasta katsottuna. Listasimme seuraavaan kappaleeseen luettelomaisesti niitä asioita, joiden vuoksi kehitysapuyhteistyö on saanut osakseen kritiikkiä, minkä lisäksi luettelosta löytyy ehdotuksia, joiden avulla nykyistä kehistysyhteistyöapua voisi kenties parantaa.
Kritiikkiä ja parannusehdotuksia, osa 1
– Tarjoamalla kehitysmaille yhteistyömahdollisuuksia suomalaisten yritysten kanssa, voitaisiin tukea näitä ahdingossa olevia maita ja samalla myös taloudellisten vaikeuksia parissa kamppaileva Suomi saisi mahdollisuuden laajentaa yritystoimintaansa maan rajojen ulkopuolelle, mikä voisi auttaa merkittävällä tavalla nostamaan Suomen uudelleen nousuun.
– Moni suomalainen on sitä mieltä, että on erikoista, että Suomi, joka ottaa vuosi vuoden jälkeen lainaa jo oman maansa talouden pyörittämiseen, jakaa kuitenkin toisesta päästä suuria summia kehitysapua – erityisesti, koska kehitysapua on nyt alettu myös arvostella ja sen tehokkuudesta on alettu esittää kriittisiä väitteitä, joiden mukaan valitettavan usein kehitysyhteistyöstä ei ole ollut sanottavaa apua.
– Joissakin valitettavissa tilanteissa on jopa havaittu, että suomalaistenkin kehitysyhteistyölle rahoittamat varat ovat menneet aivan väärään osoitteeseen ja että näitä varoja on käytetty aivan johonkin muuhun kuin mitä on sovittu.
– Kehitysmaita pitää ehdottomasti tukea, onhan niiden ahdinkotila osittain juurikin meidän eurooppalaisten syytä ja hyödymmehän me monesti juurikin kehitysmaista tulevista tuotteista, jotka on raavittu kokoon kehitysmaiden asukkaiden selkänahasta. Monikaan kuluttaja ei tunnu välittävän esimerkiksi siitä, että kaakaon ja sitä kautta suklaan, tuottamiseen käytetään usein keinoja, jotka ovat suorastaan epäinhimillisiä. Lapsityövoiman käyttö sekä kaakaontuottajille maksettavat erittäin alhaiset korvaukset tuotteistaan ovat valitettavasti arkipäivää monella kaakaota tuottavilla tiloilla. Tämän vuoksi onkin erittäin tärkeää pyrkiä suosimaan reilusti tuotettua suklaata ja kaakaota. Sama tilanne on esimerkiksi kahvin osalta. Valitettavasti monikaan kuluttaja ei ole valmis maksamaan reilun kaupan tuotteiden hieman korkeampaa hintaa – vallitseehan Euroopassa yleisesti ”mulle-heti-tässä-nyt-kulttuuri”, jossa vieläpä kaikki pitäisi saada mahdollisimman halvalla.
– Monesti kuulee sanottavan, että köyhälle on parempi antaa onki kuin valmis kalansaalis ja tämä pitääkin usein paikkaansa – olisi parempi opettaa kehitysmaiden asukkaat ottamaan itse enenevässä määrin vastuu omasta tilanteestaan. Jos kehitysmaissa tehdään kaikki valmiiksi ihmisten puolesta kehitysavun turvin, on vaarana, että tuesta ei voida koskaan luopua ilman, että tuettu maa ajatuu jälleen suuriin vaikeuksiin. Esimerkiksi sosiaalityössä eräänä työn keskeisenä tavoitteena on, että sosiaalityöntekijä tekee itsestään tarpeettoman asiakasperheen elämässä. Tämä itsensä tarpeettomaksi tekeminen voi tapahtua asteittain, mutta kuitenkin niin, että lopulta onnistuneissa asiakastapauksissa perhe pärjää omin avuin ilman sosiaalityöntekijän apua. Näin pitäisikin menetellä myös kehitysmaiden kohdalla – antaa heille työkaluja, joiden avulla he voisivat pärjätä myöhemmin yksin ja kehittää itse oman maansa asuinolosuhteita.
– Monesti länsimaalaisten tahojen väliintuloissa on myös ongelmana se, että jos muutoksia yritetään saada aikaan ikäänkuin ulkopuolelta tuntematta paikallisia olosuhteita, saatetaan tehdä jopa enemmän hallaa kuin hyvää.
– Toisinaan hyvää tarkoittavien länsimaisten tahojen yritykset saattavat kaatua myös kehitysmaissa rehottavaan korruptioon, minkä vuoksi lahjoitusvarat saattavatkin mennä aivan väärään taskuun. Tästä on uutisoitu ja keskusteltu viime aikoina runsaasti suomalaisissa ajankohtaisohjelmissa.
– Joidenkin mielestä kehitysapua tekevien työntekijöiden saamat edut tuntuvat usein kohtuuttomilta. Voidaan kysyä, onko oikein, että kehitysapua tekevien työntekijöiden perheille maksetaan usein suurten korvausten lisäksi vielä asunnot, lasten koulutus hienoissa yksityiskouluissa sekä monta ulkomaanmatkaa vuosittain? Samaan aikaan kun niiden kehitysmaiden, joissa nämä työntekijät asuvat ja tekevät työtä, omat asukkaat joutuvat taistelemaan toimeentulostaan ja voivat vain haaveilla ulkomaanmatkoista, saati lomailusta edes omassa kotimaassaan. Onko oikein, että kehitysapuun tarkoitettuja varoja käytetään tällaiseen ylenmääräiseen kulutukseen kehitysyhteistyötä tekevien työntekijöiden taholta? Voidaanko olla jo tilanteessa, jossa auttajat hyötyvätkin tilanteesta itse asiassa autettavia enemmän? Ajavatko länsimaiden intressit myös kehitysmaissa tehtävää kehitysapuyhteistyötä?